sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Comenius-tapaaminen Roomassa 14.-15.10.
Lähdimme torstai aamuna junalla Roomaan yhden opettajani kanssa. Roomassa oli Comenius-tapaaminen kaikille tällä hetkellä Italiassa oleville vaihto-oppilaille. Italialainen juna, ainakin se, jolla me matkustimme muistutti aika paljon suomalaista taajama junaa. Parin tunnin matka menikin nopeasti ja pian jo olimme Roomassa. Matkustimme bussilla hotellille. Hotellimme oli siisti ja mukava 4-tähden hotelli hyvällä paikalla. Lähdimme kiertelemään lähiseudulle muutamien tanskalaisten ja ranskalaisten vaihto-oppilaiden kanssa. Hotellilla söimme lounasta ja sitten lähdimme kaupunkikierrokselle. Oli hienoa päästä käymään niissä nähtävyyksissä, joita on tottunut katselemaan vain valokuvista. Valitettavasti kaupunkikierrokselle ei oltu varattu hirveästi aikaa, joten meidän piti mennä ripeästi paikasta toiseen. Siitä huolimatta, että aikaa oli varattu liian vähän, ihastuin Roomaan täysin! Olemme menossa sinne uudelleen host-perheeni kanssa jonain viikonloppuna. En malta odottaa sitä reissua. :) Varsinainen Comenius-tapaaminen alkoi joskus kuuden aikaan. Kuuntelimme muutamia puheita ja sitten juttelimme ryhmissä. Illalla oli vielä päivällinen, johon kaikki olivat tuoneet jotain perinteistä ruokaa kotikaupungeistaan/kylistään. Me veimme opettajani kanssa jotain perinteistä Isernian juustoa, joka oli ihan hyvää. :) Lähdimme illalla vielä kävelylle erään suomalaistytön ja hänen opettajansa kanssa. Oli mukavaa nähdä Rooman katuja ja elämää myös illalla. Perjantaina sitten oli enemmän puheita ja esityksiä. Ne käsittelivät turvaohjeita ym. Meille puhui myös eräs poika, joka oli ollut testi vaihto-oppilaana Itävallassa. Oli ihan kiva kuulla sellaisen ihmisen mietteitä ja kokemuksia, joka on kokenut tämän saman mitä me nyt parhaillaan koemme Italiassa. Iltapäivällä työskentelimme vielä muutamia tunteja ryhmissä. Tapaaminen oli mukava ja ihan hyödyllinenkin. Oli kiva nähdä ja kuulla, miten muilla on mennyt, millaisia host-perheitä heillä on ja muutenkin päästä puhumaan suomea ! :D Illalla palasimme sitten Iserniaan. Juna, jolla meidän piti palata ei jostain syystä päässyt liikkeelle, joten jouduimme odottamaan myöhäisempää junaa. Pääsimme loppujen lopuksi turvallisesti kotiin ja reissusta jäi oikein hyvä mieli ! I <3 Roma !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti